Ongelmakäytösten korjaamisen pyhä kolminaisuus
Siinä vaiheessa kun olemme ajautuneet ongelmiin koiriemme käytöksen kanssa, on hyvin harvinaista että yksi yksittäinen asia korjaisi ongelman.
Minun urani aikana minulle on tainnut tulla vastaan yksi ainoa koira, jonka kanssa ongelma ratkesi yhden harjoituksen aikana. Se oli ihana koira: koiran ilme oli harjoituksen jälkeen ” – olisit nyt heti sanonut ettei toisille koirille tarvii haukkua!” Kutsun tällaista tyhjäksi käytökseksi. Siellä ei ole yhtään potkua takana. Tavallaan koira nappaa jonkun käytöksen, se saa siitä jonkunlaisen vahvisteen ohjaajan sitä huomaamatta; heti kun koiralle tarjotaan vaihtoehtoinen käytösmalli, se tarttuu siihen ja ongelma poistuu. Harvoin nämä koirakot päätyvät kyselemään yksityistunnin perään, vaan useimmiten siinä vaiheessa kun yhteydenotto tulee, siinä ongelmakäytöksessä todella on painavaa asiaa takana. Silloin käytös ei korjaannu sillä että vähän opetellaan uusia temppuja, vaan tilanteen korjaaminen vaatii hieman holistisempaa otetta.
Itse ajattelen aina ongelmakäytösten korjaamista kolmesta eri suunnasta. Tilanteesta riippuu, kuinka paljon mihinkin osa-alueeseen painotetaan. Nämä osa-alueet ovat:
1. Koulutus
2. Stressinhallinta
3. Tilanteenhallinta
Jokainen ongelmakäytös on erilainen ja jokaiseen tilanteeseen tulee reagoida sen vaatimalla tavalla. Siksi esimerkit joita näistä osa-alueista annan ovat parhaimmillaankin vain suuntaa-antavia.
Koulutus
Monet ihmiset ajattelevat, että ongelmakoirakoulutukseen tullessaan seuraa kovinkin paljon koulutusta. Joskus seuraa, joskus ei. Se riippuu siitä, kuinka selkeärajaisia ongelmia koiralla on.
Usein koulutus alkaa sillä, että skannaamme koiran arjesta erilaisia ärsykkeitä, joihin se reagoi ongelmallisella tavalla. Sen jälkeen priorisoimme koulutuksen tarpeen, eli puutumme ensimmäisenä niihin käytöksiin, jotka joko esiintyvät tiheimmin tai aiheuttavat eniten haittaa. Eli teemme koirakkokohtaisen ongelmahierarkian ja pyrimme aloittamaan vyyhdin selvittämisen kaikista oleellisimmasta aisasta.
Tämän jälkeen lähdemme tekemään suunnitelmaa ongelmakäytöksen päänmenoksi: milloin tehdään vastaehdollistamista, milloin koulutetaan uutta käytöstä ja milloin työstetään asioita luopumisen kautta. Edetään tilanteen mukaan. Kuitenkin se, että lähdemme koulutuksen kautta purkamaan tilannetta, vaatii sen että meillä on jokin ärsyke tai konteksti, jossa ongelma melko systemaattisesti esiintyy.
Jos tilanne kuitenkin on sellainen, että koira vaikkapa ahdistuneena haukuskelee vähän kaikelle ja vähän kaiken aikaa, ilman että se seuraisi selkeitä ärsyke-reaktio – kaavoja, tilanne on haastavampi. Silloinkin voi olla että pääsemme syynäämään esille useita yksittäisiä triggereitä, joista vaan sitten rupeamme yksitellen poimimaan vääriä reaktioita pois. Mutta mitä monitahoisempi ja vaihtelevampi tilanne on, sitä enemmän painotamme muihin osa-alueisiin kuin koulutukseen: stressinhallintaan ja tilanteenhallintaan.
Stressinhallinta
Stressi on tuskin vieras kenellekään. Onnellinen on hän joka joutuu kysymään, mitä stressi on ja miten se vaikuttaa. Reaktiot stressiin ovat hyvin samanlaiset, oli kyseessä sitten ihminen tai eläin: jännittyneisyyttä, ylireagointia, rentoutumisen vaikeutta. Kuitenkin eläinten stressioireet usein pääsevät ihan eri sfääreihin kuin ihmisillä, koska niihin ei usein osata puuttua ajoissa.
Ihmiset osaavat myös itse järkeistää omaa stressiään toisin kuin eläimet. Me osaamme tunnistaa, milloin stressitasomme alkavat nousta, ja reagoida tilanteeseen (”onpas nyt ollut rankat pari päivää ja pinna alkaa kiristää, taidanpa perua huomisen menon ja lähteä metsään kävelylle rentoutumaan”). Eläinten suhteen taas meidän omistajien ja kouluttajien tehtävä on skannata koiran elämästä stressin aiheita ja puuttua niihin tarvittaessa.
Useimmiten pyydän asiakkailta että he kuvailisivat koiran peruspäivän tapahtumia, ja pyrin suhteuttamaan niitä siihen koiramateriaaliin joka meillä on käsissä. Se mikä toiselle koiralle on mukavan tapahtumarikas päivä ja paljon liikuntaa on toiselle koiralle vasta alkulämmittelyä. Me emme voi valita koiramme puolesta, mihin sen on oltava tyytyväinen.
Mikäli koiran tarpeet ja meidän tarjontamme eivät kohtaa, seuraa stressiä. Isolle osalle asiakkaista tulee ensimmäiseksi kotiläksyksi lisätä rentouttavaa liikuntaa, eli mennä metsään. Omistajan kontolle jää pitää päiväkirjaa, miltä koiran arkikäytös tuntuu: miten iso osa ongelmakäytöksestä itse asiassa hoituu arkirutiineja muuttamalla?
Ehkä vaikeimpia tilanteita kouluttajana ovat olleet ne tilanteet, kun koiran omistaja on ykskantaan todennut että hänhän ei kyllä aio tuohon koiraan käyttää yhtään enempää aikaa (ja uskokaa pois, se aika jota siihen sillä hetkellä laitettiin ei ollut mikään epäinhimillinen ponnistus). Voi koiraparka, minkälaisen arvan se oli vetänyt omistajalotossa. Niin iso osa ongelmista olisi täysin ennaltaehkäistävissä sillä, että ihmiset todella harkitsisivat koiranhankinnan loppuun asti.
Stressinhallintaan liittyy erilaisten stressitekijöiden skannaaminen. Vaikka koiran ongelma olisi ihan jossain muualla, minua silti kiinnostaa jos koira stressaa jossain toisessa asiassa. Jos koira vaikkapa tulee koulutukseen siksi että se rähisee toisille koirille, minua silti kiinnostaa jos sillä on eroahdistusta. Sillä ei ole väliä, mikä sen stressin aiheuttaa: mikäli meillä on stressiperäistä oireilua, mikä tahansa stressin aiheuttaja täytyy pistää kuntoon. Monesti ihmiset ajattelevat sitä, mikä tuntuu heille vaikealta. Jos koira vetää hihnassa ja räyhää toisille koirille, se on meille hankalaa ja haluamme apua. Jos koira taas yksin ollessaan istuu ja läähättää pupillit laajentuneina, se ei välttämättä ole meille ongelma, mutta mitä se tekee koiran stressitasoille?
Stressitasoja nostattavat myös koiraa positiivisella tavalla kiihdyttävät asiat. Siksi esimerkiksi lelujen heittelyt heilahtavat hyvin nopeasti kieltolistalle, mikäli koiran stressitasot huitelevat korkealla.
Stressinhallinnan alle ymppään myös fyysisen hyvinvoinnin, vaikka se voisi kyllä olla yksistään omana kokonaisuutenaankin. Erilaiset kiputilat vaikuttavat hyvin paljon myös stressitasoihin, ja koiran terveydentilaa tarkkaillaankin tiukalla silmällä mikäli ongelmakäytöksiä esiintyy. Haaste tässä on se, että koirat ovat mestareita kipujen peittämisessä, ja etenkin krooninen kipu voi olla hyvin vaikeaa huomata.
Mitä korkeammalla stressitasot ovat, sen huonompi on vaste koulutukselle.
Siksikin se aika ja vaiva jonka näemme koiran stressitasojen tasaamiseen on kannattavaa, sillä muutoin meidän koulutukselliset ponnistuksemme voivat hyvinkin valua hukkaan. Stressitasojen laskuun on monia tapoja, mutta useimmiten ensin lähdetään arjen tasapainottamisesta (hyvälaatuinen liikunta, haistelutyö, rentouttavat virikkeet, konfliktien välttäminen, lepo) ja tarvittaessa käännymme apteekin hyllyjä kohden joko kevyiden feromonivalmisteiden tai vakavammassa tilanteessa eläinlääkärin räätälöimien lääkitysten pariin. Sitä mukaa kun koulutuksellisesti päästään puuttumaan ongelmakäytökseen, tilanteet joissa sitä esiintyy aiheuttavat vähemmän ja vähemmän stressiä.
Mitä enemmän koiran ongelmakäytös on ”levällään”, sitä enemmän painotetaan stressitasojen hallintaan. Jotkut koirat ovat ongelmakäyttäytymisessään spesialisteja, eli pääsääntöisesti tasapainoisia ja hyvin käyttäytyviä mukavia koiria, joilla on vain joku yksi tietty ärsyke joka saa sytytyslangan loppumaan hyvin nopeasti. Toiset koirat taas ovat ongelmakäytösten jokapaikanhöyliä: niillä ei ole mitään yhtä isoa ongelmaa, vaan enemmänkin vähän kautta linjan jotain haastetta. Spesialistit tarvitsevat koulutusta, jokapaikanhöylät tarvitsevat ensisijaisesti stressitasojen laskun, jotta nähdään mitä koulutuksen tarvetta siellä stressin alla oikeastaan on.
Tilanteenhallinta
Yksi kaverini joskus puhui vähän tolaltaan, kuinka hän oli mojauttanut hoitokoiraansa otsalohkoon crocsilla. Tämä tunnollinen kouluttaja oli itsekin vähän hätkähtänyt tilannetta, ja pohdiskeli kovasti miten tämä nyt koulutuksellisesti näyttäytyi ja miten tämä ei istunut hänen koulutusfilosofiaansa. Tilanne jossa tämä tapahtui oli jonkunlainen rynnistystilanne, liekö koira ollut sinkoamassa autosta ulos hallitsemattomasti, jolloin vaaratilanne olisi ollut mahdollinen tai jopa todennäköinen. Hetken juteltuamme totesin, että kyseessä ei nyt kyllä ollut koulutustilanne, vaan hän käytti silloin tilanteenhallintaa. Eli ainoastaan katkaisi potentiaalisesti vaarallisen tilanteenkulun ensimmäisellä asialla mikä varmasti toimi, ja tässä tilanteessa se oli crocs-kenkä rynnistävän koiran otsassa.
Jos joku käyttäisi koulutustapana crocsilla mojauttelua, pitäisin sitä hyvin eettisesti arveluttavana. Tilanteenhallinnassa kuitenkin voin hyvinkin nähdä hyväksyttävänä käyttää ns. pienempi paha –periaatteella tällaista keinoa, joka ei koiraa satuttanut (kyseessä oli henkisti paksunahkainen karjisuros, eli todennäköisesti se ei olisi edes huomannut pienempää vihjettä tuossa tilanteessa).
Tilanteenhallinta ei kuitenkaan ole ainoastaan mahdollisten vaaratilanteiden katkaisua, vaan järkevissä määrin ennakointia ja strategista silmää koiran arjessa, jotta sen kohtaamat tilanteet ja ärsykkeet eivät aja koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin.
Kaikki meistä käyttävät tilanteenhallintaa jossain määrin, ja iso osa meistä ei millään tavalla edes noteeraa niin tekevänsä. Hihnan käyttö lenkillä on tilanteenhallintaa, ovet ja portit ovat tilanteenhallintaa. Ongelma on siinä, että aina meidän käyttämämme tilanteenhallinnan taso ei ole sopiva koiralle, ja uusien tilanteenhallinnan keinojen kehittäminen on meille ihmisille raskasta.
Moni voisi kokea raskaana sen tilanteenhallinnan tason mitä minulla on, eli jos minun autooni tuodaan vieraita koiria, otan ensin omat koirani ulos, viritän häkkien väliin tiukasti lakanan estääkseni näköyhteyden, vieraat koirat otetaan autoon sisään, ja vasta sen jälkeen minun koirani pääsevät omiin häkkeihinsä (ja muistuttaisin vielä Katlalle erikseen, että sen asia ei ole kommentoida mitään vieraille koirille).
Mikäli vieraat koirat heitettäisiin suorilta autoon, olisi melko todennäköistä että karjikset pistäisivät tappelun pystyyn keskenään kiihtyessään tulokkaista, ja Mauri hermostuisi. Tämä tilanteenhallinta tekee sen, että koirat pystyvät melko rentoina sopeutumaan tilanteeseen. En koe tätä hankalana. Mikäli kuitenkin olisin vaikkapa maailmaa lainakoirien kanssa joka viikonloppu kiertävä näyttelyhandleri, tämä menettely kävisi todella raskaaksi – tai jos nyt vaan olisin tottunut todella sosiaalisiin koiriin. Joillekin ihmisille jopa sellainen tilanteenhallinta olisi ihan kamalaa, että koirapuistoista vaan kävellään ohi menemättä sisälle – minulle taas saataisiin maksaa melko tuntuva summa jotta suostuisin koirieni kanssa siihen helvetinkoloon astumaan. Minulle taas vuorostani olisi aivan totaalisen hirveää ja mahdollisesti kynnyskysymys koirien pitoon, jos en pystyisi pitämään koiriani säännöllisesti vapaana – tämä taas on esimerkiksi osalle metsästyskoirien omistajista aivan normaalia koira-arkea.
Tilanteenhallintaa painotetaan aina silloin, kun koulutuksen tavoitteena on turvallisuuden lisääminen.
Tilanteenhallinnan tarkoitus ei kuitenkaan ole vältellä ongelmia. Olin hetki sitten perheessä, jossa kodinvaihtajana tullut aikuinen koira on tarkka resursseistaan ja rökittelisi mielellään perheen vanhempaa koiraa. Sillä on tiettyjä triggereitä joiden esiintyessä tilanne räjähti siihen että vanhempi koira sai turpaansa. Tilanteenhallintaa ei ole se, että näitä triggereitä (oven avautuminen, ruoan antaminen ja lelut) vältellään. Tilanteenhallintaa on ennakoida tilannetta niin, että triggereiden läsnäollessa koiran käytöstä muokataan oikeana suuntaan samalla pitäen huolen, ettei konfliktitilannetta pääse syntymään. Vaikkapa niin, että kun ovi aukeaa ja koira pyrkii sinkoamaan kohti toista koiraa aikeissa kurmottaa sitä, omistaja katkaisee käytöksen astumalla koiran eteen ja vaatii rauhoittumista ennen kuin koira pääsee sisälle.
Kun koiran tuntee hyvin, on tilanteenhallinta joskus hyvinkin hienovaraista. Itse puhun tästä micro managing –termillä. Eli hyvin minimaalisilla eleillä ja teoilla koiralle viestitetään tilanteenhallinnasta. Tämä oli ensimmäisen koirani Mion kanssa oikea taiteenlaji. Mio vihasi toisia koiria ja satunnaisesti olisi halunnut käydä pureskelemassa vieraita ihmisiä vapaa-ajan harrastuksenaan. Se oli kauhean taipuisa koira ja sen pelastus oli yhdistelmä nöyryyttä ja huonoa toimintakykyä, joka teki siitä helposti hallittavan ja kivan koiran arjessa. Mutta tilanteenhallintaa se opetti. Vielä vanhoillakin päivillä sille silloin tällöin tuli impulssi että se haluaisi käydä puraisemassa ohikulkijaa lahkeesta. Se käveli eteenpäin katsomatta vastaantulijaa, katse lukittuna eteenpäin. Pienenpieni paine hihnassa ja korvan heilautus kertoivat, että impulssi syntyi. Jolloin minä reagoin tähän impulssiin muuttamalla tempoa aivan aavistuksenomaisesti, sekä aavistuksen verran siirsin hihnakäden painoa poispäin ohikulkijasta. Koira kääntyi nuuskimaan penkkaa ja impulssi täten ohitettiin.
Ohikulkija ei varmastikaan huomannut mistään, että tällainen keskustelu juuri käytiin koiran kanssa:
Mio: tota jätkää voisin kyllä vähän vauhdittaa
Minä: et rakas viittis
Mio: no okei, ei sitten
Ennen kuin olet omistanut tällaisen koiran, et välttämättä huomaa kuinka täynnä tämä meidän tallaamamme maa on täynnä koiria, joille toteutetaan micro managingia. Niiden käytös on täysin korrektia, mutta ohjaaja on koko ajan toteuttamassa tilanteenhallintaa minimaalisen pienillä eleillä.
Tilanteenhallinta on tärkeää sekä turvallisuuden vuoksi, mutta myös siksi että jokainen kerta kun ongelmana oleva konflikti pääsee syntymään, se myös vahvistuu. Tilanteenhallinta on koiran pussiin pelaamista, eli pyrimme aina saamaan koiran onnistumaan ja kerryttämään tilanteesta hyvän kokemuksen – tai ainakin välttää huonon kokemuksen syntymistä jos mahdollista. Joskus tilanteenhallinta on pieni ele, joskus se on sijoittumista tiettyyn kohtaan tietyssä tilanteessa, joskus se on crocsilla mojautus koiran otsalohkoon ja joskus se on suuria kompromisseja jotka mullistavat koko perheen arjen.
Kirjoittaja: Elli Kinnunen
Kirjoittajalla on kokemusta useista eri lajeista, hän on Nosework tuomari ja hän toimii myös ongelmakoirien koulutuksen parissa.
