Nosework-koiran itsevarmuus
Olen miettinyt taas paljon nosekoiran rakentamista ja mistä rakennuspalikoista ne nenänkäytön mestarit muodostuvat.
Arvaamattakin asiaa on kertynyt korvien väliin monesta eri asiasta ja nyt kun sitä alkaa sanoiksi purkamaan, meinaa tulla sellainen ryöppy ajatuksia kaikista niistä pienistä langoista joita noseohjaajan ja kouluttajan pitää pidellä käsissään.
Kuitenkin se ydin, johon palaan kerta toisensa jälkeen, on koiran itsevarmuus.
Mitä tahansa aspektia nosekoiran työskentelystä alan ruotimaan, ympyrä sulkeutuu aina itsevarmuuteen.
Jos meillä on motivoitunut koira ilman itsevarmuutta, meillä on sohlaaja.
Jos meillä on teknisesti taitava koira ilman itsevarmuutta, meillä on valeilmaisija.
Jos meillä on ohjaaja ilman itsevarmuutta, meillä on paineistuja. Tai lopettaja.
Itsevarmuus muodostuu useasta seikasta: se muodostuu varmuudesta vieraissa ympäristöissä ja se muodostuu varmuudesta pelin pelaamisessa. Jos koira osaa pelata peliä hyvin, mutta ympäristö aiheuttaa sille epävarmuutta, on vaikeaa saavuttaa hyvää itsevarmuuden tasoa. Mikäli taas koira on itsevarma ympäristöstä mutta epävarma pelistä, sen on vaikeaa olla itsevarma.
Itsevarmuus on yksi niitä asioita joihin meillä ei ole muuta mittaria kuin vanha tuttumme perstuntumamittari. Miltä koira tuntui, miltä se näytti? Itsevarmuutta ei voi mitata löydön nopeutena tai ilmaisun kestona, vaan ainoastaan siinä että pystyykö koiran pään päälle kuvittelemaan kiiltävän kruunun sen etsiessä. Tämän olen sanonut tuhat kertaa ja tuhat kertaa sen tulen vielä sanomaan: koiran pitää aina tulla etsinnästä ulos kuninkaana.
Itsevarmuutta lisäävät sellaiset harjoitukset, joissa koira kokee että se selviää hyvin. Se voi joutua ponnistelemaan ja tekemään ongelmanratkaisua selvittääkseen alueen, mutta loppupeleissä koira kokee että se selvisi tehtävästä hyvin. Mikäli koirasta alkaa tuntua että se on käyttänyt kaikki resurssinsa alueen selvittämiseen eikä se ole riittänyt, tippuu itsevarmuus huikeaa vauhtia. Tämän takia liputan mielikuva – ja muistikuvaharjoitusten puolesta silloin kun koiralle aletaan tehdä lisähaasteita joko ympäristön tai piilotyypin osalta. Kaikkien etsintöjen ei aina tarvitse olla koiralle ongelmanratkaisutehtäviä.
Toinen asia jota itse olen paljon miettinyt, on meidän kouluttajien vastuu alueiden rakentajina. Minulla on ihan yhtä vähän kristallipalloja takataskussa kuin muillakin kouluttajilla ja säännöllisesti teen virhearvioita sekä koirien tason osalta että piilon vaikeustason osalta. Jos näin käy, koetetaan aina päästä silloin pelaamaan koiran pussiin ja pelata tilanne parhain päin. Kuitenkin yksi ilmiö joka melko säännöllisesti tulee vastaan on ylivaikeiden piilojen teettämiset hyvin epärakentavina eläinkokeina. Ajatus näiden harjoitusten takana on varmasti hyvä: yleistää koiran työskentelyä erilaisiin konteksteihin ja pitää huoli ettei koira rutinoidu tiettyihin piilotyyppeihin. Kuitenkin aina välillä itselle tulee sellainen olo että näillä harjoituksilla haetaan sensaationhakuista ”etpäs olisi arvannut että piilon voi tehdä NÄIN” efektiä, josta loppupeleissä harvoin hyötyy ohjaaja saati koira.
Jokainen harjoitus joka koiralle teetetään, joko nostaa koiran itsevarmuutta tai laskee sitä. Tämän takia erilaisten haasteiden tuominen koirille tulee tehdä hyvin vaiheittain tai koiraa sopivasti tukien. Lisäksi osaavillekin konkareille tulee säännöllisesti teettää hyvin perustason harjoituksia, joilla koiran viretasoa nostetaan ja vahvistetaan koiran itsevarmuutta. Koiran perusluonteesta riippuu, miten paljon työtä vaatii että koiran itsevarmuus nousee: Itsevarmoja koiria ei ainoastaan saada – niitä myös rakennetaan.
Olen monta kertaa manannut, että MITEN voi olla mahdollista että minun koiristani edelleen paras tekijä on Katla – monta vuotta eläkkeellä ja oloneuvoksena, joka on treenannut eläessään ehkä kymmenesosan siitä mitä junnut ovat treenanneet. Silti se peittoaa ne etsinnöissä kerta toisensa jälkeen aina kun se kaivetaan naftaliinista. Ritan tyyppivika on ympäristöepävarmuus: ihmiset ovat pelottavia, vieraat paikat ovat potentiaalisesti pelottavia, ja vaikka ollaan hyvin kaukana siitä tilanteesta että se jäätyisi vieraassa paikassa etsiessä, se tiputtaa Ritan tehokkuutta selkeästi. Mauri taas on itsevarma ympäristöä kohtaan, mutta hieman herkkäsieluinen pelaaja joka menee helposti epävarmaksi jos kokee tehtävän haasteelliseksi.
Katla taas paahtaa menemään iloisena sen mitä jäykillä kintuillaan pääsee riippumatta ympäristöstä tai sille asetetusta tehtävästä – mutta se onkin koira joka ei tiedä mitä tarkoittaa sana epävarmuus, ja sillä se voittaa joka kerta.
Kirjoittaja: Elli Kinnunen
Kirjoittajalla on kokemusta useista eri lajeista, hän on Nosework tuomari ja hän toimii myös ongelmakoirien koulutuksen parissa.
