Milloin koira on saanut liikaa karkkia? One free sample – ilmiö
Niin, eikait siinä mitään voi pieleen mennä, jos koiraa paljon aina palkkaa oikein tekemisestä? Ei muuta kuin namusia naamaan kun menee hyvin, eikö niin? Ja on se niin mukavaakin kun se koira niin kovin ilahtuu kun omistajan taskusta tippuu lisää maiskutettavaa.
Eli ollaan opetettu koiralle joku temppu, esimerkiksi perusasento. Koira sen osaa, ja ohjaaja osaa palkata. Sekään ei muuten ole yhtään niin yksinkertainen prosessi kuin mitä kuvittelisi. Pitää muistaa palkkavihje, pitää tietää milloin kättä saa liikuttaa, minne sitä voi liikuttaa, mitä tahtia sitä voi liikuttaa, saiko palkka olla valmiina kädessä, mihin kohtaan se namu tähdätään jne. Tällä pienellä säädöllä on suuri merkitys sille, minkälainen siitä perusasennosta muodostuu, joten toki sitä pitää treenata – siis ohjaajan. Sittenpä kun tämä paletti alkaa olla kasassa, pitäisi opetella myös olemaan palkkaamatta. Se vaan meinaa helposti unohtua ja jäädä työstettäväksi vähän liian myöhäisessä vaiheessa, jolloin ollaan jo ehditty opettaa koiralle liian vahva karkintienaamiskaava.
Koirat oireilevat liian pitkäkestoista säännöllistä palkkaamista mitä moninaisimmin tavoin. Melko tyypillistä kun on, että koira joka on tottunut saamaan karkkia joka kerta kun se meille jonkun käytöksen tuottaa, alkaa tuohtua melko pian silloin kun sitä tilinauhaa ei rupea näkymään. Tästä päästäänkin päivän aiheeseen eli one free sample – ilmiöön. Koira tekee sen oppimansa perusasennon kerran, varmana käytöksen kannattavuudesta. Jos palkkaa ei kuulu, ja toistoa pukkaa, alkaa koira hieman hermostua. Karkkimaatti on rikki! Ohjaaja on dementoitunut, unohti pistää karkkia kitaan! Saattaa tulla haukkua, kitinää, asennon rikkomista, pään kääntymistä taskua kohden, tai hanskat tiskiin. Tässä kohtaa helposti ohjaaja menee hämilleen ja ryhtyy kuiskuttelemaan koiran korvaan lupauksia nakkilandian kartoittamattomista rikkauksista jotka taskussa odottavat, ja koira pinnistää vielä yhden perusasennon. Tällä kertaa ohjaaja varmasti muistaa palkata koiran. Koira huokaisee helpotuksesta – huh, tilapäinen toimitushäiriö on ohi ja palkkaa toimitetaan taas niinkun pitääkin!
Kun koira alkaa oireilla palkattomuutta, on ohjaajalla suuri houkutus palata palkkaamaan koiraa tiheämmin. Käytöshän korjaantuu ja koira tekee taas paremmin töitä! Samalla vaan valitettavasti kaivetaan sitä jalkojen alla olevaa kuoppaa entistä syvemmäksi.
Koirat oireilevat liian pitkäkestoista säännöllistä palkkaamista mitä moninaisimmin tavoin.
Heti kun käytös on valmis, sitä pitäisi ruveta ketjuttelemaan isompiin kokonaisuuksiin, jolloin ihan kaikkea ei pystytä palkkaamaan, ja siirtyminen seuraavaan tehtävän vaiheeseen (esim. seuraamaan lähteminen) toimii riittävänä vahvisteena pitämään käytöksen ohjelmistossa. Vaan kun niitä käytöksiä joskus tulee rakenneltua niin pitkään ja hartaasti ennen kuin ne ovat valmiita, että väkisinkin koiralle siinä työstövaiheessa iskostuu myös suuri palkkion odotus. Siinä vaiheessa kun tehtävä olisi tarkoitus ketjuttaa, ei prosessi etenekään kovin ruusuisesti kun koira onkin ensimmäisen palkattoman toiston jälkeen tassu ojossa vaatimassa sitä mikä hänelle on luvattu eli urakkapalkka yhden toiston työmaasta.
Mikäli meidän on tarkoitus rakentaa koirista kisakoiria, ei yhden toiston ihmeistä oikein meinaa olla iloa siellä kehänauhojen ulkopuolella. Palkattomuutta täytyy rakentaa huolellisesti ja sitä pitää ylläpitää, ja täytyy saada itsensä kiinni niistä kaavoista joihin väkisinkin meinaa kangistua. Mikäli huomaat kiinnittää huomiota alusta pitäen siihen, että palkkaus on riittävän varioivaa, ei koira lopulta päädy missään vaiheessa nousemaan barrikaadeille siitä että sen palloonpuremisoikeuksia on rajoitettu. Se oppii alusta pitäen että palkkaa tulee jos luoja niin suo, jos ei tästä toistosta niin ehkä seuraavasta, tai sitä seuraavasta. Tällöin koira ilahtuu kun palkkio viimein tulee, oli palkattomia toistoja pohjalla sitten kolme tai kolmekymmentä, ilman että se kokee pettymyksen jokaisen palkattoman toiston jälkeen.
Kun nyt sitten tilanne on se, että koira tarjoilee meille auliisti yhden ilmaisen kokeilukerran opetetun käytöksen parissa ja sen jälkeen ryhtyy enemmän tai vähemmän hienovaraisesti vihjailemaan olevansa jotakin vailla, ratkaisu ei ole palkita tiheämmin. Tähän tilanteeseen ei loppupeleissä auta muuta, kuin tuottaa koiralle se pieni pettymys: työehtosopimukseen tuli juuri pysyvä muutos ja palkkaa ei ole enää tulossa jokaisesta toistosta. Muutama toisto menee todennäköisesti hammasta purren kun sieltä koiran mutkun mä haluun –oireilun seasta pitäisi saada kaivettua esille yksi kaunis, onnistunut toisto. Ja toinen. Ja kolmas. Ja kattellaan sitten sen jälkeen, josko se alkaisikin olla jo se nakin paikka.
Kirjoittaja: Elli Kinnunen
Kirjoittajalla on kokemusta useista eri lajeista, hän on Nosework tuomari ja hän toimii myös ongelmakoirien koulutuksen parissa.
