Jos löytöä ei tule

Ihmettelen ettei kukaan nosework-valmennusryhmäläinen vielä ole heittänyt mua kengällä kuullessaan lauseen ”tänään tehdään alueenkattamisharjoituksia”, sen verran paljon ollaan sen teeman osalta tehty hommia viimeisen vuoden aikana.

Mutta niin se vaan menee, että kun nosessa päästään tiettyyn pisteeseen koiran ja ohjaajan taitotasojen osalta, niin peli muuttuu aika radikaalisti. Toki aina palataan perusasioihin ja rakennellaan uusia taitoja koirille ja ohjaajille, mutta noin muutoin aina suurempaan ja suurempaan rooliin siirtyy ohjaajan kyky hahmottaa aluetta ja sen kattamista sekä ajankäyttöä. Alueenkattamisharjoitukset ovat käytännössä kysymys: ”jotta annetussa aikarajassa nostat kaikki piilot tältä alueelta, mitä se vaatii alueen läpikäynniltä?”. Samalla löydämme vastauksen siihen, että jos löytöä ei tule, miten siihen tilanteeseen päädyttiin.

Löytö voi jäädä tulematta monesta eri syystä. Voi olla että koiran taitotaso ei ollut vielä kohdallaan, eli joko sen fokus etsinnässä rikkoontui, tai sen hajukuva ei ollut riittävän vahva siihen, että se olisi reagoinut hajuun, tai koira sai hajusta kiinni mutta siltä puuttui vielä osaaminen sen löydön kommunikointiin ohjaajalle. Nämä kaikki ovat koulutuskysymyksiä, ja tällöin tarve on vahvistaa sitä osa-aluetta, josta peli hirtti kiinni.

Noseworkissa kuitenkin tapahtuu ihan säännöllisesti niin, että taitotasoltaan hyvä koira ei pysty tekemään löytöä alueelta. Aina jos näin tapahtuu, tulee se suurennuslasi siirtää jonnekin muualle kuin koiran kouluttamiseen, koska me voidaan kouluttaa koirasta aina vaan taitavampaa ja taitavampaa etsijää ja silti tilanne on sama: kaikki piilot eivät nouse ennen kuin ohjaajan taito kattaa alue koiran kanssa saadaan samalle tasolle koiran etsimistaitojen kanssa.

Ajankäyttö

Jokainen perusetsintä on täysin suoritettavissa minkä tahansa koiran kanssa, joka edes auttavasti osaa kohdehajun, mikäli koiralle pistetään käsikynkkään taitava ohjaaja ja määrättömästi aikaa. Jos aluetta voi tupsutella menemään neliömetri neliömetriltä niin pitkään kun vaan koira jaksaa (ja voidaan vaikka jatkaa sitten päiväunien jälkeen siitä mihin jäätiin), niin ihan varmasti löytyy jokaikinen piilo.

Aloitteleville koirakoille en pistä koskaan aikarajoja tai tavoitteita, vaan tiimit saavat käyttää ihan niin paljon aikaa sen palapelin selvittämiseen kuin tarvis kunnes haju löytyy. Edistyneemmille koirakoille taas sekunttikello kulkee taskussa lähes joka treenissä, ja melkein enemmän tehdään alueita kellon kanssa kuin ilman. Se johtuu siitä, että sen ajankäytön hahmottaminen on melkein tärkeämpää kuin alueen hahmottaminen kun puhutaan kokeisiin tähtäävästä kouluttamisesta. Rajattu aika pakottaa ohjaajan oikeasti miettimään sen alueen läpikäynnin tarkemmin, koska aikarajat eivät mahdollista määräänsä enempää alueella edestakaisin seilaamista.

Ajankäytön harjoittelussa ensimmäinen asia hahmottaa on se, että nosessa nopea etsintä ei tarkoita nopeita jalkoja. Työskentelytahti alueella on aina koirakkokohtainen asia, joka ei saa muuttua aikarajan mukaan. Jos koira on tottunut työskentelemään rauhallisella kävelytahdilla, ei ruveta tekemään mitään hölkkäetsintää siksi että kello tuli kuvioihin – koira ei ehdi silloin työstää aluetta ja todennäköisesti koirakko hölkkää iloisesti joka ikisen piilon ohi joka ei tule ja mottaa keskelle kärsää sen hikilenkin aikana.

Oli koiran työskentelyvauhti miten hidas hyvänsä, jos koira on keskittynyt oikeaan asiaan ja sillä on halu päästä hajulle, se riittää. Koiraa ei tarvitse hoputtaa etsimään. Sen sijaan asia tulee kääntää niin päin, että mitä hitaampi koiran työskentelytahti on, sen tärkeämpää on että ohjaaja on kartalla siitä, minne se työskentely on aiheellista milloinkin suunnata.

Ohjaa, ohjaaja

Mikäli koiran antaa kuljettaa etsintää aina oman mielensä mukaisesti, voidaan olla varmoja että jossain vaiheessa piiloja tulee jäämään nostamatta. Koira ei voi tietää miten koealue on rajattu, ja vaikka huone-etsinnässä koira voikin itsenäisesti kattaa alueen seinästä seinään ilman ohjaajan apua, muuttuu tilanne välittömästi kun heitetään eteen avoin ulkoetsintä ilman fyysisiä rajoja. Ohjaajan tehtävä on pitää huoli siitä, että koko alue on käyty läpi.

Jos löytöä ei meinaa tulla ja sekuntikello tikittää, tulee ohjaajan kysyä itseltään seuraavat kysymykset:
– ”missä olemme käyneet”
– ”missä emme ole vielä käyneet”
– ”onko alue varmasti käyty kokonaisuudessaan läpi”
– ”onko koira ollut erityisen kiinnostunut jostain kohdasta alueella”

Kun ohjaaja vastaa itsellensä näihin esitettyihin kysymyksiin, pitäisi seuraavaksi muodostua ajatus, mihin etsintää kannattaa seuraavaksi suunnata. Jos joku paikka on jäänyt käymättä, ohjataan koira sinne. Jos koko alue on käyty läpi ja sieltä tuntui jäävän jokin kohta vähän kutkuttamaan, käydään tarkistamassa se uudelleen. Koira pyydetään siirtämään etsintätyöskentelynsä seuraavaan kohtaan, mihin ohjaaja katsoo tarpeelliseksi koiran viedä.

Ohjaajalla tulisi aina olla jokin ajatus alueen kulusta. Ohjaajan suunnitelma on aina vasta suunnitelma B, ja koiran visio alueesta on suunnitelma A. Jos ohjaaja haluaa aloittaa etsinnän oikealta ja lähtöviivalla koira alkaa vetää vasemmalle, etsintä alkaa silloin vasemmalta. Kuitenkin siinä vaiheessa jos koiralla ei ole selkeää suuntaa vaan etsintä meinaa puuroutua, voidaan silloin siirtyä taas ohjaajan suunnitelmaan ja työstää aluetta sen mukaisesti kunnes koira kiinnittyy hajupilveen.

Älä pelkää hajun ohi menemistä

Kuten jo sanoin, tyypillisin syy sille että löytöä ei tule alueella (jos nyt puhutaan osaavan koiran työskentelystä) on se, että aika loppuu kesken. Tyypillisin syy taas sille, että aika loppuu kesken, on se että ohjaaja pelkää että koira menee hajusta ohi. Pelko hajun ohi menemisestä on suurin syy sille että etsintä puuroutuu, kun ohjaaja ei uskalla puuttua yhtään koiran työskentelyyn siinä pelossa että viekin koiran pois hajulta ohjatessaan sitä jatkamaan. Lisäksi kokematon ohjaaja joka pelkää hajun ohi menoa saattaa käyttää aivan huikeita aikoja hyvin pienien kohteiden tarkastamiseen vaikka koira ei ole siitä kiinnostunut. Olen joskus kellottanut osaavalta koiralta kaksi minuuttia pelkän yhden tavallisen tuolin tarkastelua siksi, että ohjaaja ei uskalla siirtyä eteenpäin ”jos siinä nyt vaikka olisi ollut kuitenkin haju”. Koira pyörii tuolia ympäri siksi että ohjaaja pyytää koiraa etsimään tuolia ympäri, ja ohjaaja pyytää koiraa etsimään tuolia siksi että koira näyttää kiinnostuneen tuolista koska on pyörinyt sen ympäri jo 15 kertaa. Oikeasti kokenut koira osaa hylätä kohteen jos ohjaaja meinaa jumahtaa paikalleen, ja oikeasti kokenut ohjaaja ei pistä koiraa siihen tilanteeseen että sen tarvitsee osata se taito.

Tämänkin takia erilaiset ajankäyttöpelit ovat niin tärkeitä edistyneemmille nosekoirakoille. Ohjaaja pitää välillä pistää tiukille sen kanssa, että sitä aluetta pitää ihan oikeasti käydä ajatuksen kanssa läpi ja pistää töppöstä toisen eteen niin pitkään että koira pääsee hajulle. Muuten voi olla että ohjaaja tuudittautuu liikaa siihen, että koira kyllä hoitaa sen löytöjen tekemisen ilman että ohjaajan tarvitsee ottaa mitään vastuuta alueesta, kunhan aikaa vaan saa käyttää yllin kyllin. 

Niin kauan kun pelaa pelkästään koiran aktivoinnin nimissä, käyhän se: mitä pidempään saadaan käytettyä aikaa alueella, sen väsyneempi koira ja tyytyväisempi ohjaaja. Mutta jos tarkoitus on harjoitella koetavoittein, on ohjaajan opittava pysymään kartalla mikäli onnenkantamoiset ykkösluokasta eivät oikein enää riitä.

Totuushan on se, että me tullaan menemään hajujen ohi koirien kanssa. Sitä tulee tapahtumaan treeneissä ja sitä tulee tapahtumaan kokeissa. Mutta jos jokainen etsintä koetetaan vetää ns. liian varman päälle, voidaan olla varmoja että huomattavasti suurempi prosenttiosuus hajuista jää löytymättä siksi että etsintä ei silloin kulje. Aina jos koira työskentelee hyvin ja ohjaaja kattaa alueen hyvin, ovat hajujen ohi menemiset ihan normaaleja ns. työtapaturmia joita nyt vaan sattuu. Ainoa mitä voidaan tehdä, on rakentaa koiran taitotasoa korkeammalle sen piilotyypin tai hajukuvan suhteen jossa ohiajelu tapahtui, ja rakennetaan ohjaajalle yhä herkempää silmää koiran reaktioille. Sitten vielä kun muistetaan pitää liika totisuus treeneistä ja kokeista poissa ja suhtaudutaan noseen mielenkiintoisena yhteistyötä kasvattavana strategiapelinä jota kukaan ei voi voittaa joka kerta, ollaan jo hyvää vauhtia kehittymässä loistavaksi nosework-tiimiksi.

Kirjoittaja: Elli Kinnunen
Kirjoittajalla on kokemusta useista eri lajeista, hän on Nosework tuomari ja hän toimii myös ongelmakoirien koulutuksen parissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa ilmoitus uusista kursseista

Julkaisemme uusia kursseja säännöllisen epäsäännöllisesti. Tilaamalla ilmoitukset saat sähköpostiisi ensimmäisten joukossa tiedon uusista, sinua kiinnostavista kurssista.

Ilmoitukset tilaamalla annat suostumuksen henkilötietojesi käsittelyyn Rekisteriselosteen mukaisesti. Tutustu Rekisteriselosteeseen.

Haluan ilmoitukset uusista kursseista
Vieritä ylös