Hallin säännöt

Tutustu hallin sääntöihin ja oheiseen aluekarttaan huolella. Säännöt koskevat jokaista koirakeskuksen tiloissa oleskelevaa.
Noudattamalla sääntöjä varmistamme hallin säilymisen mukavana harrastuspaikkana kaikille.

Sääntörikkomuksista voi seurata porttikielto halliin.
1. KÄYTTÖOIKEUS
- Kentillä oleskelu sallittu vain vuoron varanneille, koulutusryhmille sekä vapaakortin lunastaneille. Vuokraajan käytössä on ainoastaan se tila, jota varaus koskee.
- Kenttien varaajat sekä vapaakortilaiset merkkaavat käyntinsä vihkoon. Kentän varaaja vastaa, että vuorolla noudatetaan sääntöjä.
- Harrastaja on vastuussa itsestään, koirastaan sekä koiran aiheuttamista vahingoista. Huoltaja vastaa alaikäisestä lapsestaan.
- Vuokrattu tila jätetään samaan tai siistimpään kuntoon kuin vuoron alkaessa. Hallin käyttäjä ilmoittaa viivytyksettä havaitsemistaan epäkohdista.
2. ULKOTILAT
- Hallin parkkipaikat sijaitsevat hallin edustan kentällä, hallin sivulla ja molemmissa päädyissä.
- Kulku halliin tapahtuu päätyovista: Vehmas-kentät ulkokenttää lähemmästä päädystä ja Jylhä rakennuksen toisesta päädystä.
- Ulkoiluun sopiva alue löytyy ulkokentän ja venerannan läheisyydestä.
- Kakat kerätään koko alueelta eikä koirien ei anneta merkkailla rakennuksen seiniin, ulko-ovien lähelle, parkkipaikalle, alueen aitoihin eikä autoihin/muihin kulkuneuvoihin.
- Tupakantumppeja ei jätetä maahan. Meillä käy paljon pentuja ja tumpit ovat myrkyllisiä koirille.
3. SIISTEYS
- Hallin sisätilojen likaamisesta seuraa “sotkusakko” 20 €. Sotkusakko peritään myös silloin, jos koira tekee tarpeensa hallin pihapiirissä oleviin naapuriyrityksen välineisiin tai ulkona olevaan omaisuuteen. Sotkusakko koskee kaikkia hallin tiloissa oleskelevia paitsi muovitetulla kenttäalueella harjoittelevaa penturyhmää. Vahingon tapahduttua (pissa, kakka, oksennus) treenaaja siivoaa sen välittömästi hallista löytyvillä välineillä (kokovihreä pullo biohajoittavaa puhdistussuihketta sekä kertakäyttöiset kangasliinat) ja maksaa sakon ensi tilassa Kitka ry:n tilille FI68 5600 0520 6869 43 (viite 202303) tai MobilePay:lla Kitkan kauppaan #23294.
- Koira ulkoilutetaan ennen halliin tuloa ja tarvittaessa harjoitusten aikana, jotta vältytään vahingoilta. Mikäli olet epävarma koirasi sisäsiisteydestä, käytä koirallasi pöksyjä.
- Kentille ei jätetä roskia. Kakkapussit, vauvanvaipat ja pizzalaatikot viedään ulkoroskikseen.
- Purukumin syönti sekä syljeskely on hallissa kielletty.
4. HARJOITTELUKÄYTÄNTÖ
- Muita hallin käyttäjiä kohdellaan ystävällisesti ja huomaavaisesti.
- Seuraava ryhmä voi tuoda tavaroitaan sisälle viitisen minuuttia ennen harjoituksia. Koirat saapuvat halliin vasta oman vuoron alkaessa.
- Kengät ja tassut puhdistetaan, jotta lika ei kulkeudu tekonurmelle. Nastakenkien käyttö kentillä kielletty.
- Haukkusääntö:Suoritusvuorossa olevalla koira noi haukkua, muut koirat pidetään hiljaisina.
- Koirat pidetään alueella kytkettynä lukuunottamatta harjoitustilannetta. Koiran tulee olla ohjaajan hallinnassa. Huomioithan, että väliseinäkkeet ovat lähinnä visuaalinen este. Aggressiivisen koiran kanssa harjoitteleva ohjaaja vastaa siitä, ettei koira ole vaaraksi muille koirille tai ihmisille missään tilanteessa.
- Juoksuiset nartut voivat harjoitella hallissa housut jalassa huomaavaisuutta noudattaen.
- Aikuisilla koirilla tulee olla voimassa olevat rokotukset. Sairaan koiran kanssa harjoittelu on kielletty. Tarttuvien tautien suhteen on noudatettava riittävää toipumisaikaa epidemioiden hillitsemiseksi.
- Häkki tulee puhdistaa käytön jälkeen desinfiointiaineella
5. KALUSTO
- Agilityesteiden paikka on siististi kentän laidalla. Numerot kerätään aina pois esteiltä (poislukien viikkorata). Muiden lajien välineistö kerätään pois harjoituksen jälkeen omille paikoilleen.
- Kentät jätetään käytön jälkeen aina tyhjäksi, pl. Vehmas kun kentällä on viikkorata (agility su-ilta – ke-ilta, hoopers ke-ilta – pe-ilta).
- Putkia lukuunottamatta esteitä ei saa raahata, jottei tekonurmi vaurioidu. A-estettä ei saa jättää pyöriensä varaan, vaan kaikki kontaktit tulee olla kentän reunalla suoritusvalmiudessa.
- Hallin käyttäjä sitoutuu korvaamaan hallille tai esteille aiheuttamansa vahingot.
- Itsenäinen agilityn treenaaja puhdistaa putket kumirouheesta käytön jälkeen ja palauttaa putket paikoilleen, mikäli kentällä on viikkorata.
- Ensiaputarvikkeet löytyvät ensiapukaapista.
- Viimeinen lähtijä sammuttaa kenttien valot ja lukitsee huolella molemmat ulko-ovet
4. HARJOITTELUKÄYTÄNTÖ
- Muita hallin käyttäjiä kohdellaan ystävällisesti ja huomaavaisesti.
- Seuraava ryhmä voi tuoda tavaroitaan sisälle viitisen minuuttia ennen harjoituksia. Koirat saapuvat halliin vasta oman vuoron alkaessa.
- Kengät ja tassut puhdistetaan, jotta lika ei kulkeudu tekonurmelle.
- Nastakenkien käyttö kentillä kielletty.
- Haukkuvaaran haukkusääntö: Suoritusvuorossa olevalla koiralla on lupa haukkua, muut koirat pidetään hiljaisina.
- Koirat pidetään alueella kytkettynä lukuunottamatta harjoitustilannetta. Koiran tulee olla ohjaajan hallinnassa. Huomioithan, että väliseinäkkeet ovat lähinnä visuaalinen este. Aggressiivisen koiran kanssa harjoitteleva ohjaaja vastaa siitä, ettei koira ole vaaraksi muille koirille tai ihmisille missään tilanteessa.
- Juoksuiset nartut voivat harjoitella hallissa housut jalassa ja ne oleskelevat hallissa vain oman suoritusvuoronsa ajan eivätkä ulkoile hallin pihassa. Hallivuoron vuokraaja päättää juoksunarttujen sallimisesta omilla vuoroillaan hallin sääntöjä noudattaen.
- Aikuisilla koirilla tulee olla voimassa olevat rokotukset. Sairaan koiran kanssa harjoittelu on kielletty ja tarttuvien tautien suhteen on noudatettava riittävää toipumisaikaa epidemioiden hillitsemiseksi.
- Häkki tulee puhdistaa käytön jälkeen desinfiointiaineella
5. KALUSTO
- Vehmas-kentän agilityesteiden paikka on joko kentällä turvallisesti suoritusvalmiudessa tai siististi kentän laidalla. Numerot kerätään aina pois esteiltä (poislukien viikkorata). Muiden lajien välineistö kerätään pois harjoituksen jälkeen omille paikoilleen. Vähä-Vehmas, pikkukenttä, jätetään aina tyhjäksi käytön jälkeen.
Jylhä-kentällä voi olla esteitä tai sen voi jättää tyhjäksi. Suurimmat esteet (pk-aa, puomi ja aa) pyritään säilyttämään kentän laidoilla suoritusvalmiudessa. - Putkia lukuunottamatta esteitä ei saa raahata, jottei tekonurmi vaurioidu. Kontaktiesteet liikkuvat kätevästi pyörillä yhden hengen voimin. Tutustu käyttöohjeisiin ennen kuin siirrät esteitä. Ohjevideot esteiden liikuttamiseen löydät tämän linkin kautta. Esteitä ei saa jättää pyöriensä varaan.
- Hallin käyttäjä sitoutuu korvaamaan hallille tai esteille aiheuttamansa vahingot.
- Agilityn numeroitua viikkorataa ei saa purkaa. Agilityn viikkorata on asemissa maanantaista perjantaihin isolla kentällä. Mikäli esteitä siirretään, paikat merkitään teipillä ja rata korjataan entiselleen. Ratapiirros löytyy viikkorata-ryhmästä tai tarvittaessa pyytämällä osoitteesta haukkuvaara@kitkary.fi .
- Itsenäinen agilityn treenaaja puhdistaa putket kumirouheesta käytön jälkeen ja palauttaa putket paikoilleen, mikäli kentällä on viikkorata.
- Ensiaputarvikkeet löytyvät ensiapukaapista.
- Viimeinen lähtijä sammuttaa kenttien valot ulkoeteisestä, rappukäytävän ja vessojen valot ja lukitsee huolella ulko-oven.
Ilmoita havaitsemistasi sääntörikkomuksista valmentajille.
Voit aina olla yhteydessä yksittäiseen valmentajaan sähköpostitse. Yhteystiedot löydät valmentajan profiilista Valmentajat-sivulta.