HAUKKUVAARAN BLOGI

Etsintäalue kouluttaa koiraa

Siirryin itse noseen muiden, tottelevaisuuspainotteisempien lajien parista. Yksi ensimmäisistä asioista jotka viehättivät nosessa oli se, että koulutusprosessi oli niin erilainen kuin muissa lajeissa.

Tottelevaisuuslajeissa ohjaaja pitää aika tiukasti narut käsissään ja informaatio kulkee hyvin paljolti suoraan ohjaajalta koiralle ja takaisinpäin. Nosessa peli on erilainen – ohjaaja tykittää koiralle tietoa sen myötä, minkälaisia alueita ja harjoituksia koiralle rakennetaan. Koira antaa palautetta ohjaajalle sen kautta, miten se alueen tai harjoituksen selvitti.

Se, miksi tämä on niin tärkeä asia ottaa huomioon, on hahmotus siitä, miksi ohjaajalla tulisi olla hyvä ja selkä mielikuva siitä, minkälaiset aluetyypit tuottavat omalle koiralleen toivottua lopputulosta. Jos nyt hyvin raa’asti karrikoidaan niin perusharrastajan alueen rakentaminen voi olla sitä, että nakataan tippa eukaa huonekalutassuun ja lähdetään kävelemään tassu kädessä alueelle katsomaan, mikä kohta sinä päivänä kivasti iskee silmää ja haju asetetaan siihen sen enempiä miettimättä.

Tämä on ihan ok niin pitkään kun tavoitteena on koiran aktivoiminen ja viihdyttäminen. Mitä enemmän meillä on tarvetta rakentaa koiralle uusia taitoja, uutta ymmärrystä tai itsevarmuutta alueella, sen tarkemmin täytyisi oikeasti harkita, miten sen alueensa rakentaa.

Alueen rakentajalla on aika suuri vastuu. On ihan normaalia ja ymmärrettävää että alueet voivat osoittautua odotettua haasteellisemmiksi, tai alueen rakentaja on arvioinut koiran taitotason suhteessa alueeseen väärin. Mikäli alueen rakentamiselle annetaan se painoarvo mikä sillä todella on nosekoiran rakentamisessa ja treenaamisessa, on pienempi todennäköisyys että alueelle tulee suuria virhearvioita tai ylilyöntejä.

Mitä enemmän meillä on tarvetta rakentaa koiralle uusia taitoja, uutta ymmärrystä tai itsevarmuutta alueella, sen tarkemmin täytyisi oikeasti harkita, miten sen alueensa rakentaa.

Koiran työskentelymoottorin perusta on aina itsevarmuus. Koira, joka ei ole itsevarma, ei koskaan etsi tehokkaasti. Itsevarmuus muodostuu koiran suhteesta maailmaan, suhteesta tehtävään ja suhteesta ohjaajaan. Jos koiran suhde maailmaan ja ohjaajaan on hyvä, se kestää pieniä kolhuja suhteessa tehtävään. Mikäli koira kokee, että sille asetetut alueet ovat usein liian haasteellisia tai hankalia, sen itsevarmuus tehtävää kohtaan laskee ja sen motivaatio työskentelyyn laskee.

Mikäli taas koiralla on ongelmia suhteessa maailmaan mutta sillä on kerrostalon kokoinen ego mitä tulee tehtävien selvittämiseen, sen on paljon helpompi elää pienien epävarmuuksien kanssa niin pitkään kun se saa työskennellä tutussa ja turvallisessa tehtävässä.

Koiran itsevarmuus ja etsintätaitojen rakentaminen lankeaa mitä isommilta osin sen ihmisen harteille, joka suunnittelee koiralle suurimman osan koiran työstämistä etsintäalueista. Siksi olisikin joskus tärkeää pysähtyä miettimään, olisiko alueen rakentamiselle aihetta antaa joskus heti tai kaksi lisää ajatusta ennen kuin ne kätköt käydään nakkaamassa paikalleen.

Elli Kinnunen

Kirjoittajalla on kokemusta useista eri lajeista, hän on Nose Work tuomari ja hän toimii menestyksellisesti myös ongelmakoirien koulutuksen parissa.

Blogista löydät vinkit niin koiraperheen arkeen kuin totisempaankin harrastamiseen.

Tilaa ilmoitus uusista kursseista

Julkaisemme uusia kursseja säännöllisen epäsäännöllisesti. Tilaamalla ilmoitukset saat sähköpostiisi ensimmäisten joukossa tiedon uusista, sinua kiinnostavista kurssista.

Haluan ilmoitukset uusista kursseista
Share This