Sivutaikuri

Pennut ja perus­tottelevaisuus

Pentu- ja perustottelevaisuuskursseilla aloitetaan harjoittelu arjessa keskeisistä taidoista, sillä suurin osa koiran elämästä on muuta kuin ohjattua harrastamista: kotona oleskelua, lenkkeilyä ja yhdessäoloa ihmisten kanssa. Koirasta saa mukavan perheenjäsenen, kun opettaa pennulle heti sen ensimmäisenä vuonna taitoja, joita koira omassa elämässään tarvitsee. Erilaisiin ympäristöihin tottuminen ja sosiaalistuminen sekä kontaktin pitäminen ihmiseen ovat tärkeitä asioita. Kaupunkiympäristö voi […]

Pennut ja perus­tottelevaisuus Read More »

Pentukurssi

Pentukurssilla luodaan pohja tulevalle yhteistyölle koiran ja ohjaajan välillä. Pentu oppii keskittymään ja toimimaan ohjaajansa kanssa häiriössä ja muiden koirien läsnäollessa. Kurssilla harjoitellaan yhteistyön lisäksi jokaiselle koiralle tarpeellisia perustaitoja, mm. kontaktia, istumista, maahanmenoa, seisomista, paikallaoloa, käsittelyn sietämistä, sivulletuloa, rauhoittumista ja luoksetuloa.

Pentukurssi Read More »

Pentujen arkitaidot

Kurssilla jatketaan pentukurssin taitoja pidemmälle ja kestävämmälle pohjalle. Tavoitteena on saada arkitaidot toimimaan joka tilanteessa. Kun pentu tulee kuuden kuukauden ikään, se itsenäistyy ja alkaa kiinnostua enemmän ympäristöstä. Koulutusta on tärkeä jatkaa, jotta perustottelevaisuus vakiintuu osaksi arkea. Kurssin teemoja: rauhassa ohjaajan lähellä kulkeminen, kontakti ohjaajaan myös häiriöiden ympäröimänä, luopuminen kiinnostavista kohteista, hyväkäytöksinen vieraiden tervehtiminen, luoksetulo

Pentujen arkitaidot Read More »

Hihnakäytöskurssi

Hihnakäytöksen kurssilla tutustutaan eri keinoihin opettaa koiralle kulkemista vetämättä. Hihnakäytöksen opettamiseen vaikuttaa paljon koiran luonne ja energisyys. Pyrimme kurssilla löytämään koiralle sopivia keinoja lenkkeilyn helpottamiseksi. Kurssi ei ole ohituskurssi, joten se ei sovi remmissä toisille koirille räyhääville koirille, sillä harjoittelemme ryhmässä. Innostuminen ohitustilanteissa ei haittaa kurssille osallistumisessa.

Hihnakäytöskurssi Read More »

Aikuisten koirien arkitaidot

Kurssilla opetellaan jokapäiväisiä tarvittavia arkisia taitoja. Tavoitteena on saada arkitaidot toimimaan joka tilanteessa. Kurssin teemoja: rauhassa ohjaajan lähellä kulkeminen, kontakti ohjaajaan myös häiriöiden ympäröimänä, luopuminen kiinnostavista kohteista, hyväkäytöksinen vieraiden tervehtiminen, luoksetulo houkutusten ohitse ja luvan odottaminen toimintaan. Kurssiohjelmassa on tilaa kurssilaisten toiveille.

Aikuisten koirien arkitaidot Read More »

Käsittelykurssi

Käsittelykurssilla käydään läpi erilaisia koiran käsittelyyn liittyviä asioita. Kurssilla opetetaan muun muassa kuonokosketus, josta on hyötyä harjaamisen aloitukseen,käsittelyalustalle rauhoittuminen, trimmerin tai vastaavan äänen siedätystä ja koiran koskettamista erilaisten tutkimusten ja hoitotoimenpiteiden yhteydessä. Kurssilta on myös mahdollista tulla hakemaan uusi toimiva keino olemassa olevaan ongelmaan.

Käsittelykurssi Read More »

Malttikurssi

Maltti on valttia! Kurssilla harjoitellaan itsehillintää, hihnakäytöstä, luopumista ja malttia koiralle erilaisissa tilanteissa. Kurssi sopii iloisille säntäilijöille, vilkkaille, ylienergisille, helposti kiihtyville ja malttamattomille koirille. Harjoituksissa painotetaan ohjaajan mukana seuraamista erilaisissa tilanteissa, paikalla pysymistä, odottamista, luopumista ja innostavien kohteiden ohitusta turvallisesti. Jokaisen koiran kohdalla käydään erikseen läpi yksilölliset haasteelliset tilanteet ja  mahdollisuuksien mukaan keskitytään erityisesti niiden

Malttikurssi Read More »

Mikä laji meille?

Koiran kanssa tärkeintä on yhdessä puuhailu, hauskuus ja yhteisestä ajasta nauttiminen. Koiran kanssa voi harrastaa monipuolisesti ja harrastustarjonta on laaja, mutta et tiedä mikä laji sopisi teille? Mikä laji meille -kurssilla pääset kokeilemaan niin vauhdikasta kuin keveämpääkin harrastamista 5 eri lajin parissa koirasi kanssa. Lajeina kurssilla ovat agility, hoopers, dobo, rally-toko ja hajutyöskentely. Kurssi sopii

Mikä laji meille? Read More »

Agility ja Hoopers

Agility on kaikille roduille avoin vauhdikas esteratakilpailu, jossa ohjataan koira suunnitellun radan läpi mahdollisimman virheettömästi ja nopeasti. Agility on vauhdikas harrastuslaji, joissa koiria ohjataan esteradalla koiraan koskematta. Laji kehittää koiran ja ohjaajan yhteistyötä sekä fyysistä kuntoa. Agilityradalla on mm. hyppyjä, tunneleita, kiivettäviä lontaktiesteitä ja pujottelu. Hoopers on agilityn tyylinen uudempi laji. Koira suorittaa rataa ohjauksen

Agility ja Hoopers Read More »

Scroll to Top