Agilityn alkeet

Agility – maailman hauskin koiraurheilulaji!

Agilityn alkeiskurssin tavoitteena on tutustuttaa koirakko agilityn alkeisiin ja löytää iloista yhteistä tekemistä.

Kurssilla kerrataan koirankoulutuksen perustaitoja ja edetään kohti agilitya. Harjoitellaan yhdessä agilityesteiden opettamista, turvallista suoritustapaa ja perusohjauksien alkeita, mm. valssi, sokkari ja takaakierto. Kurssilla ei harjoitella kontaktiesteitä eikä pujottelua.

Lisätietoja:

Ennen alkeiskurssia on suositeltavaa osallistua Pentukurssille sekä Pohjatyökurssille, Pentujen arkitaidot -kurssille tai Nuorten koirien kurssille tai hankkia vastaavat taidot. Näin koiralla on valmiina oppimisen perustaidot, kokemusta koulutusympäristöstä ja hieman hallintaa. Tällöin agilitykurssilla päästään heti harjoittelemaan lajiin liittyviä taitoja.

Agilityosaamista tukeviksi lajeiksi sopivat esim. Hooper ja Rally-toko. Alkeiskurssin jälkeen suosittelemme Agilityn jatkokurssia.

Kurssille pääsemisen edellytys on osallistua Agilitykoiran koulutus -luennolle. Luento järjestetään osana kurssia eli ensimmäisellä kerralla ei oteta koiria mukaan.

Alkavia kursseja:

Ma 22.4.-3.6. klo 17-18 Agilityn alkeet

HUOM! Varaus koskee 1 henkilön luentopaikkaa. Varaa lisäpaikkoja luennolle tämän linkin kautta, mikäli perheestänne osallistuu luennolle useampi yli 12-vuotias henkilö.

Varaa paikka 115,00€ 5 paikka(a) jäljellä

Paikkoja on rajoitetusti, joten varaa paikkasi heti! Jos sopivaa kurssia ei ole tarjolla, odottele hetkinen. Uusia kursseja lisätään kauppaan säännöllisesti. Tilaa ilmoitukset uusista kursseista sähköpostiisi sivun alareunan linkistä. Voit tiedustella tulevia kursseja sähköpostitse info@naaliala.fi

Tilaa ilmoitus uusista kursseista

Julkaisemme uusia kursseja säännöllisen epäsäännöllisesti. Tilaamalla ilmoitukset saat sähköpostiisi ensimmäisten joukossa tiedon uusista, sinua kiinnostavista kurssista.

Ilmoitukset tilaamalla annat suostumuksen henkilötietojesi käsittelyyn Rekisteriselosteen mukaisesti. Tutustu Rekisteriselosteeseen.

Haluan ilmoitukset uusista kursseista
Scroll to Top